Haitallisten aineiden hallinta kunnissa

Kaupunkivesi-tiimillä on merkittävää kokemusta haitallisten aineiden vähentämistoimenpiteiden suunnittelusta ja toteuttamisesta yhdessä julkisen sektorin eli kuntien kanssa. Koska haitallisten aineiden päästöt ovat peräisin useista lähteistä, hallintatapojen on oltava monipuolisia. Tiimi on toteuttanut erilaisia ​​toimintoja, jotka edistävät haitallisten aineiden hallintaa, mukaan lukien haitallisten aineiden seurannat, sidosryhmäkoulutus, vihreiden julkisten hankintojen tukeminen sekä suodatinrakenteiden kehittäminen ja testaus.

 

Haitallisten aineiden monitorointi hulevesistä sekä kunnallisista jätevesistä

Kaupunkivesi-tiimi on osallistunut useisiin kansallisiin ja kansainvälisiin T&K-projekteihin, joissa on monitoroitu haitallisten aineiden esiintymistä kaupunkien hulevesissä ja kunnallisissa jätevesissä. Kokenut ja akkreditoitu henkilökunta toteuttaa näytteenotot sekä jatkuvatoimisten vedenlaadun mittausten suorittamisen. Usein seurantatoimia tarvitaan vähentämistoimenpiteiden lähtökohdan ja/tai tavoitteiden asettamiseen esimerkiksi kunnissa tai yrityksissä.

 

Haitallisten aineiden koulutuksen kehittäminen kuntien työntekijöille

Onnistunut haitallisten aineiden hallinta edellyttää, että kaikki yhteiskuntamme tasot ovat hyvin perillä riskeistä, joita ne aiheuttavat terveydelle ja ympäristölle. Kaupunkivesi-tiimi on kehittänyt esimerkiksi kunnille koulutusmateriaaleja ja koulutusta, joiden tavoitteena on lisätä kunnan työntekijöiden tietoisuutta eri haitallisista aineista ja niiden vaikutuksista. Kuntien ekotukihenkilö koulutusmateriaalit: Johdanto haitallisiin aineisiin ja Kemikaalit työpaikalla.

 

Tukitoimet kemikaaliviisaille ja vihreille hankinnoille 

Tiimillä on kokemusta kemikaaliviisaista julkisista hankinnoista sekä vihreistä julkisista hankinnoista. Kaupunkivesi-tiimi on laatinut julkaisun Kemikaaliviisaat julkiset hankinnat – opas kunnille, jonka lisäksi asiantuntijapalveluita sekä koulutuksia on toteutettu Haitallisten aiheiden vähentäminen varhaiskasvatuksen hankinnoissa -green deal sopimuksen osana. Tavoitteena vähentää lasten altistumista haitallisille kemikaaleille varhaiskasvatuksessa.  

 

Projektit:

SourceTrack (2020-2021)

NonHazCity 2 (2019-2021)

NonHazCity: Haitallisten aineiden hallinta kaupunkiympäristössä (2016–2019)

Laivojen vesijärjestelmät (2015)

 

Julkaisut:

Kiviluoto K., Leskinen P., Yliruusi H. (2018): Haitalliset aineet kaupunkiympäristössä: – Kaupunkien vähentämistoimenpiteiden askelmerkit. Ympäristö ja terveys 2/2018

Lankiniemi S., Kontturi K., Leskinen P., Yliruusi H. (2018): Kemikaaliviisaan hankkijan opas. Turun kaupunki, 2018

 

Materiaalit:

Juha Kääriän esitys “Innovative Water Circulation in Turku region SW Finland”  Baltic University Programme Symposium 2020