Byrokratia esteenä – mikä ratkaisuksi ruovikkoalueiden luvituksessa?

Kunnat ja yritykset kokoontuivat yhteen kuulemaan ruo’on hyödyntämisestä 24.1.2024 järjestettyyn tilaisuuteen “Järviruoko seminaari – Hyvinvoiva kunta ja kestävä liiketoiminta” Turussa osana Biodemo-hanketta. Turun ammattikorkeakoulu oli tilaisuudessa kertomassa luonnon monimuotoisuudesta sekä ruokoalueiden niittoluvitustyöstä. Tilaisuudessa kuultiin yritysten esimerkkejä ruo’on hyödyntämisestä sementin valmistuksessa ja tuotteina, kuten pillit, kertokäyttölautaset sekä aluskate. Järviruo’on tuotteistaminen vaatii laajat, yhtenäiset ruokoalueet, joiden luvitus on suuri osa ruo’on hyödyntämisketjua. Nykyinen luvituskäytänne on tehoton nykyisellä mallillaan, vaikka ruokoalueiden omistajat olisivat myönteisiä niitoille.  

Ruovikoiden esiintymisalueilla rantojen omistajuussuhteet ovat kirjavia. Ruovikkoesiintymällä voi omistajina olla yksityisomisteisten palstojen lisäksi järjestäytyneitä ja järjestäytymättömiä osakaskuntia (yhteinen vesialue). Osakaskunta on kahden tai useamman kiinteistönomistajan yhteinen alue. Omistusmuodosta riippumatta voi omistajien tai osakkaiden tavoittaminen olla vaikeaa, sillä omistajatiedoissa voi olla kuolinpesiä, joihin ei saada omistajatietoja. Alueen omistajat tai osakkaat voivat asua myös ulkomailla tai yhteystiedot ovat salattuja, jolloin henkilöiden tavoittaminen on vaikeaa tai mahdotonta. Omistajatietojakaan ei suurissa määrin saa ilmaiseksi Maanmittauslaitokselta, jolloin tietyn ruovikkoalueen omistajien haku voi olla hintavaa. Mainittakoon, että hinnoittelut näissäkin kasvoivat vuoden vaihteessa 2023-2024. 

Osakaskuntien osalta päätöksentekoon vaaditaan lähtökohtaisesti osakaskunnan kokous, joka järjestyy järjestäytyneissä osakaskunnissa omaehtoisesti. Ongelman aiheuttaa järjestäytymättömät osakaskunnat, jotka eivät yleensä pysty itsenäisesti kokoustamaan. Kokouksen sijaan voidaan osakaskunnasta saada lupa, jos jokaiselta osakkaalta itseltään saadaan yhden suuntainen päätös esim. ruovikon niitolle. Tämä voi tarkoittaa sitä, että lupa tulisi saada yksitellen pahimmillaan kymmeniltä, joskus jopa sadoilta osakkailta. Ennakkoon voidaan jo olettaa, että osakaskunnassa on aina osakas, jolta ei saada vastausta. Luvan saanti ruo’on niitolle järjestäytymättömästä osakaskunnasta, joka ei pysty kokousta järjestämään ja, jonka osakkaita ei kaikkia tavoiteta, saadaan lupa järjestämällä kokous osakaskuntaan.  

Osakaskuntien osalta päätöksentekoon vaaditaan lähtökohtaisesti osakaskunnan kokous, joka järjestyy järjestäytyneissä osakaskunnissa omaehtoisesti.

Osakaskunnan ulkopuolisena toimijana voidaan järjestäytymättömän osakaskunnan kokous järjestää kutsumalla osakaskunta koolle jonkun osakkaan nimellä, joka täytyy etsiä erikseen osakaskunnasta omistajatietojen perusteella. Kokonaisuudessaan kokouksen järjestäminen vaatii järjestäjältä omistajatiedot, kiinteistörekisteriotteen, koollekutsujan, kokouspaikan, kokouskutsut, kokoukseen osallistumisen ja kokouspöytäkirjojen laadinnan. Kaikkinensa siis hyvin työläs ja aikaa vievä prosessi. Tilanteen mielekkyyttä alentaa myös se, että jo pelkästään yksittäinen lahdenperä saattaa koostua useista eri järjestäytymättömistä osakaskunnista. Yksityiset alueet ovat selväpiirteisempiä niiton luvituksen suhteen, vaikkakin yksityisalueet usein ovat vaatimattoman kokoisia.  

Raskaat luvituskäytänteet aiheuttavat turhautumista, sillä ruokoalueen omistajat tai osakkaat ovat pääsääntöisesti myönteisiä ruo’on niitolle, mutta sekään ei osakaskuntien, etenkään järjestäytymättömien kanssa riitä.  

Mitä osakaskunnille voitaisiin tehdä? 

Yksi mahdollisuus olisi edistää järjestäytymättömien osakaskuntien järjestäytymistä. Tällöin järjestäytymisen seurauksena vesialueille saataisiin virallisesti hyväksytyt säännöt ja esim. yhteyshenkilö yhteiselle vesialueelle. Järjestäytymiseen toisaalta tarvitaan aktiivihenkilöitä osakaskunnasta ja myös jokin motivaattori järjestäytymiselle. Toisena ratkaisuna olisi saada osakaskuntia yhdistymään suuremmiksi yksiköiksi, jolloin suuremmasta määrästä osakkaista voisi löytyä aktiivihenkilöitä helpommin ja hallinnoitavien vesialueiden suuruus kasvaisi. Suuremmalla vesialueella on paremmat mahdollisuudet saada tuottoa esim. kalastuslupien muodossa, mikä motivoisi osakaskuntatoimintaan. Yhdistämistoimitukset toisaalta eivät ole edullisia toimenpiteitä, mikä kasvattaa kynnystä osakaskuntien yhdistämiseen. 

Yksi mahdollisuus olisi edistää järjestäytymättömien osakaskuntien järjestäytymistä. Tällöin järjestäytymisen seurauksena vesialueille saataisiin virallisesti hyväksytyt säännöt ja esim. yhteyshenkilö yhteiselle vesialueelle.

Näihin kahteen keinoon saada vesialueita toimiviksi, voisi julkishallinto auttaa omilta omistusosuuksiltaan. Yhteiset vesialueet, joissa julkinen taho on osakkaana (esimerkiksi kunnat), voisivat ryhtyä ajamaan osakaskuntaansa järjestäytyneeksi ja kenties myös yhdistämään osakaskuntiaan, mikäli osakkuuksia on useille eri osakaskunnille. Julkisilla tahoilla aiemman esimerkin mukaan on myös pääsy omistajatietoihin, mikä helpottaisi näiden prosessien edistämistä, sillä muuten yksityinen taho joutuisi kustantamaan omistajatiedot omasta pussistaan. Odotettavasti järjestäytymättömällä osakaskunnalla ei ole omia varoja. Julkisilla hallinnoillakaan ei ole ylettömästi  osakkuuksia, mutta askel eteenpäin tämäkin olisi ja helpottaisi vähintään julkisia toimijoita toimimaan omilla alueillaan. 

Toisena vaihtoehtona on tukea järjestäytymisiä ja yhdistämistoimituksia hanketoiminnan muodossa, josta on hyviä esimerkkejä ja tuloksia Etelä-Savon vesialueilta. Etelä-Savossa noin 10 vuoden ajalta on pieniä osakaskuntia yhdistelty, minkä seurauksena on lakkautettu noin 1000 osakaskuntaa. Suurimmissa yhdistämistoimituksissa on yli 60 osakaskuntaa saatu yhdistettyä yhdeksi ja Etelä-Savon alueella on osakaskuntien keskikoko kasvanut 250 hehtaarista yli 6000 hehtaariin. Näillä tuloksilla on ollut suuri merkitys alueelliseen kalastukseen, joka on helpottunut huomattavasti. (YLE &  STT info). Yhdistyminen sujuvoittaa asioimista järjestäytyneissä osakaskunnissa. 

Havainnollistava esimerkki pirstaleisista omistussuhteista Kaarinasta, Varsinais-Suomesta. Kuvan saat suuremmaksi klikkaamalla kuvaa tai tästä. 

Esimerkkinä tämänhetkinen tilanne Kaarinan kunnan alueella olevasta vesialueesta. Kaikkinensa kiinteistöjä on lähes 300 kpl, joista suurin osa yksityisiä, mutta yhteisiä vesialueita on arviolta lähes 100, joiden keskikoko on vain 18 hehtaaria. Odotettavasti pääosa näistä osakaskunnista on järjestäytymättömiä, sillä TurkuAMK:n Kaarinan vesialueen niittoluvituksissa tuli vastaan noin 30 osakaskuntaa, joista jokainen oli järjestäytymättömiä Harvaluoto-Piikkiö-Tuorla akselilla.  

Muutoksia luvassa? 

Nykyisen istuvan hallituksen hallitusohjelmassa annetaan viitteitä yhteisaluelakiin tehtävistä muutoksista:  

”Yhteisaluelakia uudistetaan osakaskuntien yhdistämistoimitusten edistämiseksi, etäkokousten mahdollistamiseksi ja osakkaiden tasapuolisen kohtelun parantamiseksi. Kiinteistörekisteriin merkittyjen kalastusoikeuksien omistajien omaisuuden suojaa vahvistetaan.”  

Tähän liittyen on valtionvarainvaliokunta myös myöntänyt Kalatalouden Keskusliitolle 100 000 e rahoituksen vesialueiden toimivuuteen liittyvään selvitystyöhön, jonka on tarkoitus toimia tukena mahdollisessa yhteisaluelakimuutoksissa. (Ahven.net).  Yhteisaluelaki määrittelee mm. osakaskuntien käytäntöjä.  

Korjaustoimenpiteitä kaivataan Suomen vesialueilla rivakasti. Oli asiana sitten järviruo’on niitto, vapaa-ajan kalastus, ammattikalastus tai vesirakenteiden pystyttäminen, nämä kaikki helpottuisivat toimivilla vesialueilla. Ongelma ei rajoitu vain Kaarinaan vaan koko Suomen vesialueisiin, myös sisävesiin.  

Lisää Biodemo-hankkeesta täältä.

 

Artikkeli julkasitu alunperin: Byrokratia esteenä – mikä ratkaisuksi ruovikkoalueiden luvituksessa? | Järviruoko TurkuAMK